Keskellä Suomea suurten metsien ja järvien ympäröimänä on pieni kylä, Kivijärvi. Jos kävelet kylätietä pitkin, näet kylän keskellä korkeatornisen puukirkon, joka seisoo samalla paikallaan kuin toista sataa vuotta sitten. Vähän matkan päässä näet upouuden koulun, koska lapset ovat meille kyläläisille niin tärkeitä. Koulun ja kirkon välissä on kauppa. Kylänraitti polveilee eteenpäin, ja aina vähän väliä pilkahtelee puiden ja talojen välistä järvi, sillä asumme suuren veden äärellä. Jos matkasi vie Salamajärven kansallispuistoon, näet siellä luonnontilaisia soita ja aarnimetsiä, joiden korkeuksiin kohoavien puiden alla tunnet itsesi pieneksi, mutta juuri siksi niin osaksi luontoa. 

Koska saan asua näin ainutlaatuisessa paikassa, ei liene ihme, että saan kuosieni aiheet usein ympäröivästä luonnosta ja maisemasta. Täältä tulevat myös kuosien nimet. Pirunpelto-kuosi kuvaa Kivijärven suuria rantakivikoita, Iso Aalto-kuosi lainehtivaa järvenselkää. Piirrän joskus hyvinkin yksityiskohtaisia luontoaiheita, mutta omimmillani olen pelkistettyjen vahvalinjaisten kuosien suunnittelijana. Mieltymys selkeään ja funktionaaliseen muotoiluun lienee perua opiskelustani Aalto-yliopiston arkkitehtiosastolla, josta olen valmistunut maisema-arkkitehdiksi. 

Kestävyys on avainsana sekä kuosien suunnitelussa että materiaalivalinnoissa. Suunnittelen ajattomia kuoseja, koska ajaton kuosi on kestävä kuosi. Se on käyttökelpoinen vuodesta toiseen. Kuosit painatan laadukkaille GOTS- ja ÖkoTex-sertifioiduille kankaille Puolassa ja Liettuassa. Kun aikaa kestävä kuosi painetaan laadukkaalle materiaalille, syntyy tuote, joka säilyy käytössä pitkään. Näin tuotteen elinkaaresta saadaan pidempi - oli kysymys sitten vaatteista tai kodintekstiileistä.

Toivon, että saat iloa ja inspiraatiota suunnittelemistani kuoseista. Ihan mahtava juttu, että olet tullut käymään Kuosiverstaalla!

Terveisin Elina

This website uses cookies to ensure you get the best experience on our website. Use your own text.